Ajattelin toukokuun loppuneista kirjoittaessani, ettei tässä
kuussa varmaan lopu mikään, mutta kyllä niitä loppuneita silti oli.
Ensimmäisenä loppui Avonin kuorintavoiteena myyty ns.
"kuoriva" suihkugeeli eli siis ihan tavallinen suihkugeeli, jossa on
ärsyttäviä pallukoita. En tiedä, onko jossakin ihminen, jonka mielestä kuorivat
suihkugeelit myös kuorii, mutta jos on, minä en kuulu heidän joukkoonsa.
Kokeilin kasvoillekin, eikä tämä kuorinut niitäkään. Lisäksi tämä vaahtosi ihan
hirveästi. Käytin tämän sekoittamalla tähän kahvia (käytän yleensäkin
kuorintaan kahvia, enkä useinkaan osta oikeita kuorinta-aineita) ja siinä
tarkoituksessa se oli ihan ok. En kuitenkaan osta uudelleen. "Kuorinta-aine"
maksaa Avonilla yleensä 3 - 4 euroa.
Kuvittelin näiden olevan puuteripapereita, mutta olin kai
lukenut kuvauksen vähän huolimattomasti, koska nämä olivat sellaisia ohuita silkkipapereita. Ne olivat turkooseja
ja niistä lähti väriä, jos iho oli yhtään kostea. Pudotin yhden vessanpyttyyn
ja se värjäsi veden kirkkaan turkoosiksi. :D Olisikohan kaksi pakkausta
maksanut punnan tai jotain vastaavaa Ebayssa, joten eivät olleet hinnalla
pilattuja... Kyllä nämäkin kiiltoon auttoivat, mutta käytän mieluummin
puuteripaperia, joten sitä ostan ensi kerralla.
Avonin acai berry & shea oil hoitoaine oli ihan hyvä
hoitoaineena, mutta ei mikään tehohoito ja en tykännyt tämän käyttämisestä,
koska en pitänyt tuoksusta ja tämä levittyi jotenkin oudosti hiuksiin. Ostin
tämän kesäkuun alussa ja ihan tarkoituksella tehokäytin tämän pois. En osta
uudelleen. Hoitoaine maksoi vajaan neljä euroa.
Saman tehokäytön uhriksi joutui Simin shampoo, enkä muista,
milloin olisin ollut näin iloinen päästyäni shampoosta eroon. Suurin ongelma
tässä oli epämiellyttävä tuoksu, muuten tämä oli ihan ok. Joskaan ei kovin
taloudellinen, koska tätä joutui käyttämään hurjan määrän kerralla, mikä
tietysti tässä tapauksessa oli vain hyvä. En ostanut tätäkään, koska sain
lahjaksi, mutta en tule ostamaan lisää. Nettikaupoissa tämä maksaa 12, 90 €.
Lumenen vartalovoide oli ostettu aikoinaan Lumenen uusien
pakkausten aiheuttamista alennusmyynneistä ehkä kolmella eurolla. Muuten hyvää,
mutta selkään jouduin lisäämään öljyä saadakseni tarpeeksi kosteutusta.
Yleensäkin suurin ongelma minulla vartalovoiteiden suhteen on selkäni, joka
kuivuu ihan hirveästi ja jonka kosteuttamiseen monet voiteet eivät vain riitä.
Lumene kuitenkin imeytyi hyvin, tuoksui hyvältä ja kosteutti muut osat
vartalosta. Käytän silti mieluummin voiteita, joilla saa saman tien
kosteutettua koko kropan, joten tämäkin jää jatkossa kaupan hyllyyn.
Nivean huulivoiteita on ylistetty kovasti, mutta minä en
ihastunut. Tämän tuoksuttoman olen ostanut itse, mutta lisäksi minulla on nyt
vielä kaksi Livboksista tullutta, enkä oikein tiedä, mitä niille tekisin...
Minusta nämä ei tee mitään ja ne tuntuvat inhottavan nahkeilta huulilla. Olen
käyttänyt tätä niin, että olen laittanut yöksi todella paksun kerroksen, mutta
en usko siitä olevan mitään muuta iloa kuin sen, että se estää huulten omaa
kosteutta karkaamasta. Tuoksut on ihania, mutta en osta uudelleen. Nivean
huulivoiteet maksaa vajaan 4 euroa.
Yves Rocherin persikkakuorintavoide on majaillut
kylppärissäni varmaan kaksi vuotta ja vihdoin käytin tämän loppuun. Olen todella
nirso kuorintavoiteiden suhteen ja haluan homman hoidetuksi äkkiä, eikä
tämäkään kauhean tehokas ollut, mutta toimiva kuitenkin. Suosikkejani ovat
aprikoosinkivimurskalla toimivat kuorinnat, joten sikäli tykkäsin. Iho jäi
kivan pehmeäksi, mutta vähän enemmän kuorivia rakeita olisi saanut olla. Tämä maksaa
normaalihintaisena 15,90 €, joten sitä en koskaan tästä maksaisi, mutta
alennuksesta saatan joskus ostaa lisääkin.
Näiden Neutrogenan mattapinnan jättävien kuorintojen suhteen
minulla on jonkinlainen taika/kirous, koska niitä tulee koko ajan jostain
uusia. Nämä siis ovat näytekokoja, mutta olen käyttänyt niitä jo vaikka kuinka
monta ja edelleen niitä on varastossa. Nämäkin saisivat olla karkeampia, mutta
tykkään näiden jättämästä mattapinnasta. Jos näytteet jonain päivänä loppuvat,
saatan ostaa täysikokoisen ellen ole siihen mennessä jo kyllästynyt.
Herbinan puhdistusvaahto tuli yli vuosi sitten Livboksista.
En yleensä tykkää puhdistusvaahdoista, koska minusta ne ovat hankalia käyttää,
kun vaahtoa on joka paikassa, paitsi siellä, missä sitä haluaisi olevan ja minusta
vaahdot myös puhdistaa huonosti. Tämä oli kuitenkin ihan ok. Tässä oli ihana
tuoksu ja ihana pullo, jota en nyt ainakaan heti raaski heittää pois, jospa keksisin
sille jotain uusiokäyttöä. Aion ostaa saman sarjan geelimäistä
puhdistusainetta, mutta en vaahtoa. Herbinan puhdistusaineet maksaa muutaman
euron.
Avonin "öljysuihkeet" eli silikonisuihkeet ovat
lähes käyttämättömiä, enkä oikein tiedä, mitä näille teen. Kokeilin näitä
uudelleen, eivätkä ne edelleenkään tehneet mitään, mutta toisella kerralla
levitin näitä niin, että suihkutin käteeni ja levitin siitä. Menin heti sen
jälkeen pesemään käsiäni, enkä meinannut millään saada käsiäni puhtaaksi! Se
oli todella epämiellyttävä tunne ja vieroitti minut näistä aika tehokkaasti.
Ehkä vain heitän tämä pois, ellei joku muu halua testata näitä. Nämä maksoivat
tarjouksessa 2,45 € kappale, mutta yleensä näistä joutuu pulittamaan enemmän.
Aco:n Cliniderm aurinkovoidenäyte tuli Livboksista, ehkä
peräti edelliskesänä...? En pala, joten sen suhteen en osaa sanoa mitään, enkä
myöskään pahemmin käytä aurinkovoiteita, koska jo vartalolle levitetty
aurinkovoide yleensä saa silmäni vuotamaan ja kirvelemään, mutta tämä kuitenkin
imeytyi hyvin, eikä tuntunut rasvaiselta iholla. Eikä selkään levitettynä
aiheuttanut silmiinikään oireita. Hinnasta en osaa sanoa, mutta voide on
apteekkikosmetiikkaa, joten hinta on varmasti sen mukainen.
Kuten sanottu, aurinkosuojassa on jotakin, joka saa silmäni
reagoimaan ja Ziajan päivävoide oli siitä hyvä esimerkki. Kasvoille en voinut
missään nimessä tätä käyttää, joten ajattelin, että käytän tätä kaulalla ja dekolteella.
Niinkin käytettynä tämä kuitenkin päätyi kirvelemään silmiäni, joten lopulta
rasvasin tällä yksi aamu sääreni ihan vain käyttääkseni tämän loppuun. Muutenkaan
en kauheasti tykännyt, Ziajan voiteissa on todella voimakas tuoksu ja tämä oli
liian rasvaista päiväkäyttöön. Ziajan
päivävoide ja yövoide maksoivat yhteensä kympin verran.
Freemanilta käytin kaksi näytettä, joiden pussit heitin
vahingossa pois, joten kuvat lainattu Sunrisecosmetics:in sivuilta. Kuolleen
meren mineraaleja sisältänyt naamio ei tuntunut tekevän mitään, kuten
mielestäni ei kovin moni muukaan naamio. Ei tuntunut miltään iholla (joskin oli
kivan värinen :)), enkä huomannut mitään jälkeenkään.
Peel -off kurkkunaamio sen sijaan teki jotain, mutta en
kauheasti innostunut... En tiedä, käytinkö tätä jotenkin väärin, koska laitoin
tämän kasvoille kosteassa kylpyhuoneessa, mutta tämä ei tosiaankaan kuivunut
minkäänlaiseksi kalvoksi. Joten yritin sitten pestä sen pois vedellä, eikä
tapahtunut mitään, jonka jälkeen yritin poistaa sitä kasvojen pesuaineella,
eikä edelleenkään mitään... Lopulta vietin kymmenen minuuttia raastaen tätä
kynsilläni naamaltani, mikä ei ollut kovin mukava kokemus. Muistan joskus
kuulleeni, että jollain muulla olisi jonkinlainen kauhukokemus Freemanin
kalvonaamion kanssa, mutta en tiedä, onko kyseessä ollut tämä sama tuote.
Freemannilla on muutama todella loistava tuote, mutta tämä ei nyt
ainakaan ensi kokemuksella kuulunut niihin. Mutta ehkä tämä ei kuivunut, koska
laitoin tämän naamalleni kesken suihkussa olon. Enpä kuitenkaan taida ostaa ja
testata toisenlaisissa olosuhteissa. Freemanin naamiot maksaa 4 -5 €.
Sheivaustuotteita tuli maaliskuun Livboksissa. Täytyy nyt
sanoa, että höylä oli surkea ja jäi yhden kokeilun jälkeen kylppäriin
pyörimään, kunnes nyt heitin sen pois, eikä tuo geelikään vakuuttanut. Se oli
outoa... Ensin luulinkin ottaneeni väärän purkin mukaan suihkuun, mutta ei,
kyllä tässä luki "shaving gel". Geeli oli kirkasta, eikä yhtään
liukasta, joten mielestäni se ei auttanut höyläämisessä yhtään. Yleensä käytän
vain jotain suihkusaippuaa ja se toimii minulla ihan hyvin, joten näitäkään en
tule ostamaan.
Myös yhden Avonin kasvovoiteista käytin loppuun ja tykkäsin
kovasti. Voide oli oikeastaan yönaamio, jota olisi pitänyt käyttää kolmesti
viikossa, mutta käytin melkein joka ilta. Tässä on nyt ehkä nähtävissä
uutuudenviehätystä, koska iho aina reagoi poikkeuksellisen positiivisesti
uusiin tuotteisiin, mutta tykästyin tähän todella! Naamio oli geelimäistä ja
sisälsi hyaluronihappoa. En tiedä, onko tällä pitkäaikaisia vaikutuksia ihooni,
mutta voide oli todella hyvä kosteuttaja ja geelimäisyyden ansiosta tämä ei
tuntunut rasvaiselta kasvoilla. Ja muista Avonin tuotteista poiketen naamio oli
myös miedon tuoksuinen. Nykyisessä kuvastossa voidetta ei näy, eikä kahdessa
seuraavassakaan, mutta heti kun tätä tulee (kohtuuhinnalla) myyntiin, hamstraan
useamman purkin. Maksoin tämän ja päivävoiteen tuplapakkauksesta 16 euroa
(miinus konsulttialennus 25 %), mutta Avonin hinnat vaihtelee ja kuten sanottu,
kaikkea ei ole koko aikaa saatavilla, kuten tätäkään ei nyt ainakaan tänä
kesänä.
No niinpä, se oli kyllä todella onneton! Se viime kesänä niinikään boksista tullut höylä oli kyllä hyvä. Minä olen nyt pitänyt epilointitaukoa, kun tulee niin hirveästi ihon alle kasvavia karvoja. :/
VastaaPoista